Iltapäivätoiminta / Myllypuron peruskoulu, Paila Oy

Perusopetuksen iltapäivätoiminta on 1.-2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille suunnattua ohjattua maksullista toimintaa koulupäivän jälkeen.

Paila järjestää iltapäivätoimintaa Myllypuron peruskoululla. Toimintamme on Helsingin kaupungin alaista iltapäivätoimintaa.

Monipuolinen toimintamme painottuu liikuntaan, ulkoiluun sekä lasten omaehtoiseen leikkiin. Kerhoissa toimimme paljon pienryhmissä, joka mahdollistaa vaihtelevan toiminnan ja antaa lapsille mahdollisuuden valita mieluista toimintaa ja kokeilla uusia asioita. Liikunnan lisäksi kädentaitoja pääsee harjoittamaan askartelupajoissa, läksyjenteolle on oma aikansa, järjestämme juhlia eri teemojen mukaan sekä teemme retkiä lähialueella. Myös lasten omat ideat ja toiveet huomioidaan parhaamme mukaan. Kerhopäivä sisältää myös välipalan päivittäin.

Tärkeä tekijä toiminnassamme ovat motivoituneet, ammattitaitoiset ohjaajat, jotka tekevät mielellään yhteistyötä myös huoltajien kanssa. Joukostamme löytyy monen eri koulutustaustan omaavia, kuten lastentarhanopettajia, lastenhoitajia sekä liikunnanohjaajia.

Ryhmän tiedot:
040 509 4056

Yhteystiedot

Yläkivenrinne 6, 00920 Helsinki Näytä esteettömyystiedot Näytä sijainti palvelukartalla

Voimassa toistaiseksi:
– ma-pe 12.00-17.00

Suomi

Sijainti

Yläkivenrinne 6, 00920 Helsinki
Sijainti kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)