Pyöräteiden rakentaminen

Lähivuosina rakennamme ja parannamme pyöräreittejä etenkin Helsingin kantakaupungissa. Jatkamme myös baanaverkon laajentamista.

Pyöräliikenteen suunnitelmat

Baanat ovat laadukkaita pyöräreittejä, joilla voit pyöräillä sujuvasti pidempiäkin matkoja. Baanaverkko muodostaa valmistuessaan noin 140 kilometrin mittaisen pyörätieverkoston, joka yhdistää isot asuinalueet keskustaan ja työpaikkakeskittymiin.

Rakennamme baanoja osuus kerrallaan. Osa baanoista toteutuu muiden liikennehankkeiden yhteydessä, mutta erillisiä baanahankkeita toteutetaan myös omina kokonaisuuksinaan.

Tunnistat valmiin baanayhteyden parhaiten pyörätien punaisesta värityksestä ja selkeästi jatkuvasta reitistä. Baanojen suunnittelussa tavoitellaan sitä, että jokaisella on riittävästi tilaa polkea omaa vauhtia ja liikkua turvallisesti baanoja pitkin.

Jokaiselle Helsingin baanaverkon 22 reitille on annettu oma nimi ja reittinumero. Ennen lopullisen baanan rakentamista osa numeroiduista reiteistä kulkee nykyisiä pyöräreittejä pitkin. Baanaverkostoa tehdään toimivammaksi lisäämällä reiteille selkeitä opasteita ja parantamalla muun muassa risteysjärjestelyjä ja päällysteen kuntoa.

Keskustassa voit pyöräillä Kaisantunnelille johtavaa alkuperäistä Baanaa sekä Olympiastadionin vieritse kulkevaa Keskuspuistonbaanaa. Kantakaupungin poikittaisyhteyksiä parantaa taas Pasilanbaana, joka on jo suurelta osin valmis. Esikaupunkialueilla baanoja pitkin voi liikkua Pohjoisbaanaa Käpylän ja Oulunkylän ohitse sekä Viikinbaanaa Oulunkylästä Itäkeskuksen suuntaan. Kulosaaresta Herttoniemeen kulkeva Itäbaana tulee lähivuosina jatkumaan Itäkeskukseen asti.

Ajankohtaisia tietoa baanojen suunnitelmista ja rakentamisesta löydät myös etusivulta pyöräilyn uutisista.

Helsingin baanaverkkosuunnitelma kartalla

Katso kartta suurempana: baanaverkkosuunnitelma kartalla (pdf)

Kuva: Jenni Huovinen

Lähivuosina rakennamme pyöräväyliä erityisesti kantakaupunkiin, jossa pyöräilymäärät ovat suuria. Rakennamme etenkin yksisuuntaisia pyöräteitä ja -kaistoja sekä parannamme risteysjärjestelyitä. Panostamme erityisesti pyöräväylien jatkuvuuteen.

Kantakaupungin pyöräliikenteen tavoiteverkko 2025 kartalla 

Kantakaupunkin pyöräteiden tavoiteverkko
Arvio siitä, miten pyöräverkko kehittyy kantakaupungissa lähivuosina. Kuva: Koponen+Hildén Oy

Pyörätiet, joita rakennamme parhaillaan

Rakennamme pyöräteitä usein osana isompia katutyöhankkeita. Alta voit lukea, miten pyöräväylät paranevat osana seuraavia hankkeita: 

Mannerheimintien peruskorjauksessa rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet kadun reunoille Postikadulta Reijolankadulle asti, minkä jälkeen Mannerheimintien pyörätieyhteydet ovat jatkuvat koko kadun osuudelta. Samalla kehitetään myös liittyvien katujen järjestelyitä. 

Aleksis Kiven kadun ajoradalle rakennetaan molempiin suuntiin pyöräkaistat ja pyöräilijöille tehdään kulku Dallapénpuiston kautta Vallilanbaanalle. Nykyinen puukujanteen keskellä kulkeva pyörätie muutetaan jalkakäytäväksi.

Aleksis Kiven kadun peruskorjauksen verkkosivu(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Mechelininkadulle rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet Itämerenkadun ja Pohjoisen Rautatiekadun välille. 

Hankekuvaus Mechelininkatu v. Länsilinkki – P.Rautatienkatu ja Itämerenkadun itäpää(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kadut ja puistot, suunnittelu- ja rakennuskohteet kartalla

Kartalta löydät myös pyöräilyn suunnittelu- ja rakennuskohteet.

Ruskea: kadut ja puistot, suunnittelukohteet
Punainen: kadut ja puistot, rakentamiskohteet tänä vuonna
Sininen: kadut ja puistot, rakentamiskohteet ensi vuonna

Suunnittelu- ja rakennuskohteet kartalla. - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Valmistuneet hankkeet

Valmis Helsinginkatu: miten pyörällä kuljetaan?  

Pyöräliikenne kulkee koko Helsinginkadun pituudelta yksisuuntaisilla pyöräteillä eli pyöräily on sujuvampaa ja turvallisempaa. Pyöräväylistä tulee selkeitä. Läntisellä Brahenkadulla Brahenkentän puoleinen pyörätie muuttuu yksisuuntaiseksi pohjoiseen päin. Etelään päin pyöräliikenne kulkee ajoradalla.   

Valmis Runeberginkatu: miten pyörällä kuljetaan?  

Pyöräilijät polkevat yksisuuntaisilla pyöräteillä. Kuitenkin Runeberginkatu saa Töölöntorin ja Caloniuksenkadun välille yksisuuntaiset pyörätiet vasta Länsi-Helsingin raitiotien rakentamisen yhteydessä 2020-luvun lopussa.

Pyöräilijät polkevat yksisuuntaisilla pyöräteillä.

 

Pyöräilyn ja jalankulun järjestelyjä parannetaan Lauttasaarentiellä. Meripuistotien ja Lauttasaaren sillan välille rakennetaan yksisuuntaiset pyöräkaistat. Jalankulkijoille rakennetaan uudet portaat sillan pohjoisreunaan alikulkukäytävän ja ulkoilutien kohdalle.

Itäisen Helsingin ja kantakaupungin välille valmistuva Itäbaana rakennetaan vaiheittain. Ensimmäinen osuus, eli Kulosaaren puistotie valmistui vuonna 2021.   

Itäbaanan Suunnittelijankadun ja Valurinkadun välisen osuuden rakentaminen alkoi kesäkuussa 2022 Herttoniemessä. Rakennustyöt valmistuvat loppukesästä 2023.

Suunnittelijankadun ja Valurinkadun välillä Itäbaana kulkee pääasiassa Itäväylän meluesteen vieressä. Nykyinen yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie säilyy jalankulkijoiden käytössä itäbaanan valmistuttua.

Osana Kalasatamasta Pasilaan hanketta rakennetaan raitiolinjan yhteyteen baanajärjestelyt. Vallilanlaaksossa baana kulkee raitiotien vieressä kaksisuuntaisena pyörätienä ja Asemapäällikönkadun reunoilla yksisuuntaisina pyöräteinä.

Nykyistä pyöräliikenteen yhteyttä Pikku-Huopalahden puistossa parannettiin erottelemalla pyöräliikenne ja jalankulku toisistaan. Yhteys on osa Pasilanbaanaa.

Rakentui vuonna 2023.

Pohjoisbaanalle rakennettiin osuus Maaherrantieltä kohti pohjoista uusien talojen ja radan väliin.

Katariina Saksilaisen kadulle rakennettiin pyöräkatu osana kadun kokonaissaneerausta. Katu toimii Arabianbaanan osana kohti Viikkiä.

Valmistui 2023.

Raide-Jokerin yhteydessä rakennettiin merkittävästi pyöräteitä, mm. Viikinbaanan osuuksia. 

Kaisantunneli on kävelijöiden ja pyöräilijöiden tunneli, joka rakennettiin ratapihan ali päärautatieaseman ratakiskojen alle. Tunnelin päät ovat Töölönlahdenkadulla ja Kaisaniemenpuiston lounaiskulmassa.  

Lauttasaarentielle toteutettiin pyöräkaistat Isokaaren ja Ruukinlahdentien välille, jonka myötä pyöräliikenteen ratkaisut ovat yksisuuntaiset koko Lauttasaarentien osalta. 

Pasilanbaana jatkuu Pikku-Huopalahden puistosta kohti Pasilaa Tilkanvierron ja Ratsastien pyöräkatuja pitkin.

Mannerheimintien peruskorjauksessa rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet kadun reunoille Postikadulta Reijolankadulle asti, minkä jälkeen Mannerheimintien pyörätieyhteydet ovat jatkuvat koko kadun osuudelta. Samalla kehitetään myös liittyvien katujen järjestelyitä.

Itäbaanan jatko Kulosaaren puistotien pyöräkadulta jatkuu yksisuuntaisina pyöräteinä kohti Kipparlahtea. Kipparlahden silmukan kohdalta rakennetaan uusi jalankulun ja pyöräliikenteen yhteys kohti Herttoniemeä metroradan viereen. Baanayhteys yhdistyy Hiihtäjänkujalle. 

Kadulle rakennettiin yksisuuntaiset pyörätiet, jotka liittyvät aiemmin rakennettuihin Lauttasaaren sillan järjestelyihin.