Maksut

Osa sosiaali- ja terveyspalveluistamme on maksullisia. Perimme maksuja myös perumatta jääneistä tai liian myöhään perutuista käynneistä.

Maksumme ovat kahdenlaisia:

  1. Tasamaksut ovat samansuuruisia kaikille. Tasamaksu on esimerkiksi lääkärillä käynnistä perittävä poliklinikkamaksu.
  2. Tulosidonnaiset maksut määräytyvät maksukyvyn mukaan. Ne perustuvat sinun tai sinun ja puolisosi yhteenlaskettuihin tuloihin. Tulosidonnaisia maksuja peritään esimerkiksi pitkäaikaisesta palveluasumisesta tai säännöllisestä kotihoidosta.

Terveydenhoidon maksut

Senioripalveluiden maksut

Lasten ja perheiden palveluiden maksut

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden maksut

Vammaispalveluiden maksut

Tuloselvitys asiakasmaksupäätöstä varten

Tulosidonnaiset maksut määräytyvät maksukyvyn mukaan. Ne perustuvat sinun tai sinun ja puolisosi yhteenlaskettuihin tuloihin. Tulosidonnaisen asiakasmaksun määrittämistä varten tarvitsemme tiedot tuloistasi ja menoistasi. Tuloselvityksen voit tehdä joko sähköisen lomakkeen kautta tai paperilomakkeella (paperilomake on tulostettava ja postitettava).

Jos tulosi tai menosi tai perhekokosi muuttuvat, ilmoita siitä viipymättä meille Asiakasmaksupäätöksiin ja asiantuntijatukeen (katso yhteystiedot Lisätietoja-kohdasta, joko sivun vasemmasta laidasta tai lopusta). Huomioimme tulojen muutokset siitä ajankohdasta lähtien, kun muutos on tapahtunut. Tämä koskee myös takautuvasti maksettuja tuloja.

Tulosidonnaiset asiakasmaksut voivat olla brutto- tai nettotulopohjaisia eli asiakasmaksun määrittämisessä huomioidaan joko brutto- tai nettotulot. Tulosidonnaiset asiakasmaksut jakautuvat seuraavasti brutto- ja nettotuloperusteisiin maksuihin.

Asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen

Jos koet, että sinulla ei ole varaa maksaa asiakasmaksua, voit hakea asiakasmaksun alentamista tai perimättä jättämistä. Asiakasmaksun alentaminen ja perimättä jättäminen perustuu asiakasmaksulakiin.

Asiakasmaksua alennetaan sosiaalipalveluiden maksuista ja terveydenhuollon tulosidonnaisista maksuista. Näitä ovat esimerkiksi säännöllinen kotihoito tai pitkäaikainen ympärivuorokautinen palveluasuminen. Emme alenna terveydenhuollon tasamaksuja, kuten hammashoidon maksuja tai poliklinikkamaksuja. Jo maksettuja asiakaslaskuja ei alenneta tai jätetä perimättä.

Palvelun keskeytyksen vaikutus asiakasmaksuun

Tämä osio koskee tilannetta, jossa joudut väliaikaisesti keskeyttämään jonkin seuraavista palveluista:

  • pitkäaikainen ympärivuorokautinen palveluasuminen
  • pitkäaikainen laitoshoito
  • pitkäaikainen perhehoito
  • jatkuvat ja säännölliset kotona annettavat palvelut
  • yhteisöllinen ja tuettu asuminen

Hae oikaisua asiakasmaksuun

Sinulla on oikeus hakea oikaisua terveydenhuollon ja sosiaalihuollon tasamaksuihin, jotka peritään kaikilta asiakkailta saman suuruisina. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi hammashoidon maksut, sairaalan tai hoitolaitoksen hoitopäivämaksut, poliklinikkamaksut ja maksulliset vastaanottokäynnit. Terveydenhuollon tasamaksusta ei voi kuitenkaan hakea oikaisua sillä perusteella, että laskun maksaminen vaarantaisi toimeentulosi edellytyksiä. Oikaisua voi hakea terveydenhuollon tasamaksusta, jos maksussa on virhe tai jos maksu on aiheeton.

Tarkista ennen oikaisun hakemista, että laskussasi on kyse tasamaksusta. Tulosidonnaiset maksut eivät ole tasamaksuja.

Tulosidonnaiseen maksuun voit hakea oikaisua maksupäätökseen. Olet saanut oikaisuvaatimusohjeet päätöksen yhteydessä. Jos sinulla on kysyttävää saamastasi maksupäätöksestä, voit olla ensisijaisesti yhteydessä päätöksentekijään. Yhteystiedot ovat saamassasi päätöksessä.

Huomioithan myös, että oikaisua ei voi hakea käyttämättä jätetystä palvelusta perittävään maksuun. Jos haluat kiistää käyttämättä jätetystä palvelusta perittävän maksun, sinun tulee täyttää erillinen lomake. Ks. kohta Hae oikaisua käyttämättä jääneestä ajasta määrättyyn maksuun.

Perumatta jääneestä tai liian myöhään perutusta ajasta peritään maksu

Ajanvaraus on jatkossa peruttava alempana luetelluissa terveydenhuollon palveluissamme viimeistään 24 tuntia ennen ajanvarauksen alkua. Perumatta jääneestä tai liian myöhään perutusta ajasta perimme 10.5.2025 alkaen 56,70 € suuruisen sakkomaksun, mikäli perumatta jättämiselle ei ole hyväksyttävää syytä. Hyväksyttävä syy on esimerkiksi äkillinen sairastuminen. Maksu peritään myös etävastaanotoista. Maksua ei peritä alle 18-vuotiailta. 

Sakkomaksu peritään 10.5.2025 alkaen seuraavista terveydenhuollon palveluista sekä näiden palvelujen etävastaanotoista:

  • lääkärin ja hoitajan vastaanotto
  • fysioterapeutin, toimintaterapeutin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön vastaanotto
  • hammaslääkärin, suuhygienistin ja hammashoitajan vastaanotto
  • erikoissairaanhoidon avohoidon käynti
  • koulu- ja opiskeluterveydenhuollon vastaanotto
  • kaupungin varaama aika sovittuun jatkohoitoon tai -tutkimukseen.

Vainajien säilytysmaksu

Vainajien säilytys on maksutonta ensimmäiset 21 vuorokautta. Tämän jälkeen maksua peritään 10 euroa jokaisesta vuorokaudesta. Maksu peritään ensisijaisesti kuolinpesältä.

Etävastaanottojen maksut

Etävastaanotoista peritään asiakasmaksu, joka on 80 prosenttia vastaavan maksullisen lähivastaanoton asiakasmaksusta. Etävastaanottoina järjestettävistä palveluista peritään maksu lääkinnällisen kuntoutuksen terapiasta, geriatrian poliklinikan vastaanotoista sekä suun terveydenhuollosta.

Maksuttomia etävastaanottoja ovat lääkärin ja hoitajan vastaanotot terveysasemilla, toimintaterapia, ravitsemus- ja jalkaterapia sekä perhevalmennus.

Yksityistä kotipalvelua ilman arvonlisäveroa

Jos toimintakykysi on heikentynyt iän, sairauden, omaishoitajana uupumisen tai muun vastaavan syyn takia, voit ostaa kotipalveluja ja niihin liittyviä tukipalveluja yksityiseltä yritykseltä ilman arvonlisäveroa. 

Kotipalveluun kuuluu asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä muuhun tavanomaiseen elämään kuuluvaa avustamista. Kotihoidon tukipalveluilla tarkoitetaan esimerkiksi ateriapalvelua, vaatehuoltoa, siivousta, kylvetystä ja saattajapalvelua sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluja. Lue lisää yksityisestä kotipalvelusta.

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/sote-palvelut/maksut.