Kontulan kelkkapuisto

Kontulan kelkkapuisto uudistuu. Kaupunki suunnittelee sinne monipuolisempia tekemisen paikkoja eri ikäisille. Asukkailta toivottaan palautetta suunnitelmista verkkokyselyllä ja työpajoissa.
Talvinen kuva kelkkapuistosta
Kuva: Helsingin kaupunki

Kontulan Kelkkapuisto on viihtyisä puisto, joka on tehty vanhan täyttömäen päälle. Puistosta löytyy vuonna 2020 valmistunut suosittu skeittipuisto, koripallokenttä sekä laaja nurmialue. Puistossa on myös koirapuisto. Talvella puisto muuttuu suosikkipaikaksi pulkkailijoille. Puistossa on järjestetty pitkään erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja ja puistojumppia.

Puistoon lisää tekemistä eri-ikäisille

Kaupunki suunnittelee puistoon uutta tekemistä. Tavoitteena on, että uusittu puisto houkuttelisi jatkossa yhä monipuolisemmin alueen asukkaita viettämään aikaa. Puiston suunnittelussa pidetään kuitenkin huoli, että uudet toimintapisteet sopivat puistoon mahdollisimman hyvin. Skeittipuisto, koirapuisto ja rinteet säilyvät.

Puistoon suunnitellaan uutta leikkipaikkaa. Asukkailta, varsinkin lapsilta ja nuorilta toivotaan ideoita leikkipaikan teemaksi. Teema näkyy esimerkiksi leikkivälineissä. 

Kuntoilijoille ja liikkujille on suunniteltu paljon uutta tekemistä, kuten kuntoportaat, ulkokuntosali, täysimittainen koripallokenttä ja pelikenttä, jossa on tekonurmi ja maalit.

Lisäksi puistoon on suunniteltu asioita, jotka helpottavat puistossa viihtymistä, kuten grillipaikka, pöytiä ja penkkejä sekä paviljonki, jossa on wc. Puistoon ehdotetaan myös vähän harvinaisempaa tekemistä: pump track -rataa lautailijoille ja pyöräilijöille sekä matonpesupaikkaa.

En preliminär plan för vad som planeras i parken
Alustava suunnitelma mitä puistoon suunnitellaan. Kuva: Helsingin kaupunki
Kelkkapuisto kesällä
Kelkkapuisto kesällä Kuva: Roni Rekonmaa / Helsingin kaupunki

Kelkkapuiston uudistamisen vaiheet

  • 2025 maaliskuu-huhtikuu

    Kaupunki on tehnyt alustavan suunnitelman siitä, mitä uutta tekemistä puistoon voisi tulla. Keväällä 2025 oli auki verkkokysely, jolla kerättiin palautetta alustavista suunnitelmista. Kyselyssä asukkaat pystyivät kertomaan, millainen Kelkkapuisto on nyt ja mitä mieltä ovat alustavista suunnitelmista.

    Lisäksi Kontulassa järjestettiin työpajoja erityisesti lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Työpajoissa pystyi kertomaan kaupungin suunnittelijoille, mikä puistossa on nyt hyvää, miten uutta sinne voisi tulla ja miltä alustavat suunnitelmat vaikuttavat. 

    Kontulan kirjastossa pidettiin pop up -työpaja 19.3. Siellä yli 70 osallistujaa kommentoi puiston suunnitelmia. 

  • 2025 syksy

    Kaupungin suunnittelijat lukevat kaikki palautteet. Tämän jälkeen tehdään puistosuunnitelma, jonka kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy.

    Kun kaupunki on hyväksynyt puistosuunnitelman, alkaa puistoon tulevien toimintapisteiden tarkempi suunnittelu. Tässä vaiheessa voidaan aloittaa rakennepiirustukset, joissa suunnitellaan tarkemmin puistoon tulevat liikunta-, oleskelu- ja leikkivälineet.

  • 2026

    Puiston uudistaminen etenee vaihe kerrallaan. Joidenkin asioiden tarkempi suunnittelu ja rakentaminen on nopeaa ja joidenkin taas kestää kauemmin. Tarkemmat aikataulut selviävät, kun tiedetään millainen puistosta tulee ja tarkemmat rakentamissuunnitelmat on tehty. 

Kontulan kelkkapuisto kartalla

Karttakuva Kontulan kelkkapuistosta - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)